Lauluntekijän Lautatarha

tässä seuraavassa ei ole mitään järkeä, eikä se pyri mihinkään. se ei ole tiedettä, ei taidetta; ei urheilua, muotia, disainia eikä filosofiaa. se vain on. eikä ole tarkoitettu mitenkään vakavasti otettavaksi.

mä olen nimittäin funtsannut huvikseni ihmisille olemusluokitusta.
olen päätynyt luokittelemaan vasta miessukupuolen edustajia, naisten luokittelu on paljon monimutkaisempaa ja hienovireisempää. (tai sitten en naisia katso samoin.) lapsia tämä luokittelu ei koske.

jokainen henkilö kuuluu enemmän tai vähemmän kahteen luokkaan, mutta jotkut henkilöt edustavat seuraavia olemustyyppejä melko puhtaastikin. huomio!: tähän luokitukseen ei juurikaan vaikuta se, onko henkilö tanakka tai pönäkkä, pitkä tai pätkä, vaikka joidenkin luokkien kohdalla ruumiinkuntoon viitataankin. jokaiseen luokkaan (paitsi listassani toisena olevaan) siis voi kuulua hyvässä lihassa olevia tai nälkiintyneitä. eikä henkisiä ominaisuuksia paljoa luokitteluuni liity.
mutta toistaiseksi siis vain miehiä.

seuraavassa luokat:

elohopea
elohopea on nopealiikkeinen, pirteä ja reipas, yleensä myös replikoinniltaan. hän harrastaa todennäköisimmin extremelajeja, maastopyöräilyä, lumilautailua tai syvyyssukellusta. myös tanssija on usein elohopea. soittimista hänelle istahtanee parhaiten haitari tai lyömäsoittimet. jos elohopea on kovin pitkä, hän saattaa pikemminkin olla peura.

laehankäläppee
laehankäläppee on yleisimmin itäsuomalainen rotuvalio, kuivakka, kitukasvuinen, jäntevä, ja napakka, jopa luiseva. laehankäläppee harrastaa suunnistusta, samoilua, uintia, retkipyöräilyä tai ei mitään. soittimista hän valinnee kanteleen tai puhaltimen, ei kuitenkaan saksofonia. laehankäläppee ei ikinä ole tukeva tai tanakka, korkeintaan hänen vatsansa saattaa hieman nousta pystyyn vanhemmiten. perinteinenläppasko.

peura
peura on toimelias ja jopa reipas, mutta harvoin kovin pirteä. peuran liikuntalajeja ovat taistelulajit, kuntosaliharjoittelu, tanssi ja joukkuepelit. peura soittaa luultavimmin jousisoitinta tai klarinettia. peura saattaa olla myös hieman laiskanpulskea herkkuperse, mutta silti henkilönä fyysinen. peura on myös muita todennäköisemmin komea.

basic
vaikein luokiteltava olemustyyppi on basic, sillä basiciksi helposti luokitellaan piilopeura ja myös paimenkoira. basic on useimmiten pallopelien harrastaja, kuntosaliharjoittelija, arkiliikkuja tai sohvapottu; pianisti, basisti, kitaristi tai urkuri. basicilla on helposti muuhun ruumiiseen suhteutettuna vallan iso pää ja korka kallonmuoto. basic on myös sellainen, jossa yhdistyy piirteitä useammasta olemusluokasta. suomen yleisin mies.

paimenkoira
joissain tyypittelyissä myös harhaanjohtavasti nallekarhu tai jääkaappipakastinyhdistelmä, paimenkoira nimittäin ei kuvaa kookasta olemustyyppiä, vaikka paimenkoiralle onkin tyypillisintä pitkä ruumiinmuoto. paimenkoira harrastaa retkipyöräilyä, kävelyä, hölkkää tai jopa harjoittaa rauhallisia taistelulajeja. soitinten soittamisen sijaan paimenkoira mieluummin laulaa, mutta jos hän soittaa, hän näppäilee kitaraa tai soittaa vaskipuhaltimia. paimenkoira on taipuvainen laiskuuteen ja hedonismiin.

nyt selvisi lopullisesti, miksi minulla ei ole k-plussakorttia (eikä tosin minkään muunkaan liikkeen korttia).

vieraisilla lukemani uusimman pirkka-lehden joskus niin informatiiviselta niksipalstalta silmiini osui ällötyksien ällötys:

tekeekö mielesi suudella autoajelulla kaunista vaimoasi? pussaa etusormesi päätä ja ojenna sormesi vaimollesi. hän pussaa samaa sormea ja saa näin pususi perille. osia vaihtamalla voitte turvallisesti hemmotella toisianne kesken ajelun.


ja sormia kurkkuun.

leikatkaa plussakorttinne kahtia, inhorealistitoverit. minäkin harrastan sekä autoilua että pussailua, mielelläni, mutta...

aku louhimies kuvailee mtv3:lla pyörivässä elokuvansa mainosspotissa tekelettään suunnilleen näin:

päärooleissa on suomalaisia eturivin näyttelijöitä... ja pieniinkin rooleihin on saatu mahdollisimman hyvät näyttelijät...

niinpä. harva kai ottaa sivurooleihinkaan mahdollisimman keskinkertaisia tarjolla olevia.

ja

tämän elokuvan on tarkoitus herättää ihmisissä ajatuksia ja tunteita

just.

hassu sana tuo

alppinisti

sillä tarkoitettaneen jonkinsortin urheilijaa, joka jollain tapaa laskee mäeltä alas.
suoraan, mutkille tai vaikka jotenkin erikoisesti hyppelehtämällä.

mutta kun meillä päin alpit on vuoristo keskieuroopassa ja nisti on huumekoukussa. mitä siis ajattelisin?

uuden levyn julkaiseminen viivästyy ja viiväsyy, tuotanto polkee paikallaan. mutta ei se kenenkään vika ole. mutta mua hermostuttaa. onhan se niin juhlallista, julkaiseminen, että sen soisi olevan täällä, nyt ja heti.

tähden webbisaitilta lainattua:

TUOTE:
Avaimenperä kristalli

Paras lahja! (ystävälle, sukulaiselle tai itsellesi!)

Jos olet joskus kuullut sanonnan "kiveen hakattu", kuvittele Tarjan kuva kaiverrettuna kristalliin viimeisimmällä Laser -teknologialla. Mutta siinä ei ole vielä kaikki! Tarjan kuva kristallin sisällä on 3D, mikä tarkoittaa sitä että voit käännellä kristallia eri suuntiin ja nähdä Tarjan kasvot aidompana kuin koskaan aikaisemmin. Tunnet olevasi Tarjan lähellä!

Tässä avaimenperässä on lisäksi valo, joka valaisee ympäristön lisäksi kauniisti 3D -kuvan Tarjasta
Ensimmäisissä pakkauksissa on lisäksi Tarjan aito nimikirjoitus.


Hinta: 80.00 EUR

mikään ei voi saada toista ihmistä niin vaikeaan asemaan, kuin ihan sama .

jos kysyn vieraaltani, ottaako hän kahvia vai teetä ja hän vastaa:
ihan sama, kumpikin käy tai ihan sama, kumpaa itse juot?

suomalaisesta tällainen jaapailu on kohteliaisuuden huippu, vaikka kysyjänä joudunkin kiusalliseen tilanteeseen. mietin, kummasta se oikeasti tykkää ja kumpaa se oikeasti haluaisi, mutta ei kehtaa sanoa, ettei olisi vaivoiksi.

ja näin mekin täällä toimitaan. on toimittu jo kymmenen vuotta.
mennäänkö syömään läskilätty vai salaatti? ihan sama, mulle käy
pesetkö perseen vai lämmitätkö maitoa? sama se, kumman sä haluat?
otetaanko mansikka- vai vanilijajugurttia? no kummasta sä tykkäät?

ennen meillä heitettiin kekkosta. kumpikaan ei halunnut tehdä päätöstä toisen puolesta, kekkonen sai päättää.

kekkonen oli kekkosen juhlaraha, vuodelta -81, jättimäinen kolikko, joka oli ladakuskin farkuntaskussa aina arvontatilanteiden varalta.

ensin todettiin: nyt tarvittais karismaattista johtajaa. sitten valittiin kuva tai kekkonen.

ja sitten olikin jo kekkonen ilmassa.

tämä on alkulähteiltään vähän sisäpiiriläistä, mutta koskettelee minusta ongelmaa, joka on vähän liian yleinen suomalaisella muusikkoskenellä.

sibiksen kansanmusiikin ja jatsin osastojen sähköpostilistoilla käydään aivan tolkutonta keskustelua siitä, saako noilla listoilla mainostaa keikkoja ja konsertteja.

keskustelun aloittaneelta kuuluisalta jatsisäveltäjältä lienee kulunut liikaa aikaa kaikenmaailman marginaalikeikkamainosten kohdalla deletenapin painamiseen. eihän sitä tokikaan kannata käydä katsomassa mitään muuta kuin sitä, mitä joka tapauksessa kävisi. kavereita ja maailmantähtiä, siis. eikä ainakaan mistään kannattaisi mitään tietää, mitä muualla tehdään.
siinähän saattaisi vaikka oppia jotain.

ja jatsisäveltäjän kelkkaan on tarjolla paljonkin porukkaa.

ja mihin ***ttiin niitä listoja perustetaan, ellei tiedon välittämiseen, kysyy lauluntekijä.

ush, tätä yksisilmäisyyttä ja sääntöjen ihanuutta ja niiden rakastamista. ush!

syntymäpäivä on ihme kyllä aina jollain tapaa eriyinen päivä.

taas kotikuntani yllättää. meijerin pihaan oli parkkeerannut taiteilijan koti.



millaista mahtaa olla elämä renkailla?

joskus vielä unelmoin irtolaiselämästä, mutta onneksi siitä on aikaa.

ladakuski seisoo metsässä ja odottaa hirviä. ja mulla on aikaa lukea lehtiä. ja luettu onkin, urakalla.

joko mun tietoni suomen laeista on puutteellinen tai sitten tässä on jotain hämärää.
ainakin edellistä, luultavasti myös jälkimmäistä.

hesarissa oli tänään pikku-uutinen, jonka kuuluu:

kuljettajaa kutittanutta epäillään rattijuopoksi

lahtelaismies menetti torstaiyönä ajokorttinsa kutitettuaan takapenkiltä auton naiskuljettajaa. poliisi epäilee vuonna 1983 syntynyttä miestä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. kutitus ja kädestä kiinni pitäminen johtivat siihen, että 1985 syntynyt nainen menetti auton hallinaan ... takapenkillä istunut mies puhalsi runsaan promillen lukeman.

siis kännissä takapenkillä istunut mies on rattijuoppo, koska kutitti naista? oliko hänen erheensä huppelissa olo vai kutitus? mitä olisi viety, jos kutittajalla ei olisi ollut ajokorttia? entä, jos hän olisi kutitellut selvin päin?


pitää siis varoa olemasta kekkulissa ladan kyydissä, ainakin varoa pitämästä ladakuskia kädestä, ettei vain syyllistyisi rattijuopumukseen.

päivittelen parhaani mukaan ja ajankäyttöni salliessa kotisivujani.

jos joku ystävällinen sielu voisi kommentoida työmaatani, olisin enemmän kuin iloinen ja yllättynyt.

eilen postilaatikossa odotti amnestyn jäsenlehti.

yksi otsikko huvitti sairasta mieltäni koko päivän:

jalkapallistit asekaupan rajoitusten puolesta

kuvassa komeili ranskan jalkapallomaajoukkue (jalkamaapallojoukkue?) amnestyn control arms -paidoissaan.

kyllä nyt hihittelevät partoihinsa kaikki uimahyppistit ja jääkiekistit, puhumattakaan pikaluistelisteista ja kymmenottelisteista.

ja tietenkin hyvän asian puolesta kuvaan voisivat asettua myös kirjanpitäjistit, lentäjistit, maanvirjelistit, laulajistit, opettajistit sekä ketjupolttajistit jyrsijistit.

eli kuka nyt on tämän jutun voittajisti?

kielipamputukseni jatkuu.

nimittäin tämä ilmiö on käynyt kupoliini jo vuosia. ja yhä pahenee.

se on nyt sitten tämä maistuu hyvälle -ilmiö. kyllähän jos hyvä syö jotain halulla, tämä kelpaa. mutta jos tarkoituksena on maistua hyvältä, asia on eri.

ja yhä karummaksi muuttuu. nimittäin kauheinta on jos joku kuulostaa hienolle tai vielä karseempaa (mikäli mahdollista) tuntuu ihanalle

hesarin sarjakuvasivuilla kuvaillaan tänään asiaa aika kouriintuntuvasti. ja siitä tämä postaus

tulikin mieleeni.

hämmentyneenä totean seuraavaa:

olen vastaanottanut kunniamaininnan maineikkaan helsinkiläisen kamarikuoron järjestämässä sävellyskilpailussa.

olen säveltänyt tasan kaksi kuorokappaletta, siis yksittäistä kuorobiisiä ja molemmat on palkittu sävellyskilvassa.

erityisesti kilpailun webbisivuilla lause

"kilpailuun osallistuu yhteensä kunnioitettavat 21 teosta, joiden kesken jaetaan pääpalkinto 3000 euroa sekä toinen palkinto 2000 euroa ja kolmas palkinto 1000 euroa."

huvitti sairasta m/kieltäni, sillä siinähän luvataan jakaa 21 teoksen kesken kaikki palkinnot.
pitäisköhän lähettää haastemies oville?

avasin kotisivuilleni varjoblogin, jossa päiväkirjoittelen pelkästään tohtorintutkintoni vaiheista ja sen herättämistä aatteista.

tohtorismatkapäiväkirja ei varmaankaan kiinnosta moniakaan, siksi en vielä liitä sitä blogilistaan, mutta yleisön vaatiessa, saatan sen myöhemmin tehdäkin. lähinnä tuo on kuitenkin kurkistusluukku vakavammansorttisiin työkuulumisiini, kotisivujeni ohella, sekä tietenkin jonkinlainen jäsentelynurkkaus itselleni.

tervemenoa.

kirkolle on keväällä avattu viihtyisä ruokapaikka. käyn siellä lounaalla pari kertaa viikossa ja tapaan ihmisiä ja kulutan aikaa.

tänään siellä soitettiin elävää musiikkia. paikka siis muuttui soittoruokalaksi.
jazz partout veteli mustalaisjatsia muutamalle kymmenelle kiitolliselle kuulijalle. maaseutu eloon!

kaikkihan sen tietää. että on mullistavaa ja järkyttävää kun päässä alkaa soida.

tätä aihetta käsittelee pollajukebox.

otan osaa.

nyt tunnustus:

katson idolseita. ja juon punkkua.

kuinkahan helsinkikeskeisiä telkkarista tulevat ohjelmat lopulta ovatkaan?
ja urbaanielämäkeskeisiä?
ja nuorisokulttuurikeskeisiä?

mietin tätä. nuori poppari puhuu teeveessä suorana, paraikaa, just nyt. sekä haastattelijan että haastateltavan puhe vilisee stadismeja. minä lähiölapsena ja imagen lukijana en edes huomaa, mitä sotkua tuolla tölllössä höpistään, kun suurin osa sanoista kuuluu omaankin sanavarastooni.

mutta kyllä ne polvijärvellä ihmettelee, kun poppari on lostarissa ja on emoboy. ja tsiigailee almodovarboksia.
just kun on kuultu, mikä se on se tikipoksi.

olen alkanut muisuttaa venähtänyttä ja väljähtänyttä kotiäitiä.

huomenna saa luottokampaajani tiamari tehdä taas kunnolla töitä palkkansa eteen, että karvahattuni alkaa muistuttaa jossain määrin ihmisen pääviritelmää.

kävin kerran kampaajalla hongkongissa. siis kaupungissa, ei halpistavaratalossa. ja kokemus oli ikimuistoinen.

valitsin oikein trendikkään näköisen paikan, vaikka kapisia katupartureitakin oli tarjolla murto-osahintaan. neidot ja tyttömäiset pojat - siis ne kampaajat - kerääntyivät jokolla ällistelemään pehmoisia vauvankiharoitani ja kääntelivät ja vääntelivät karvojani epävarmojen näköisinä. kukaan ei osannut enklanninkieltä. lopulta eräs kaivoi esiin aasialaisen muotilehden ja osoitteli pontevasti kuvaa, jossa oli pitkätukkainen nainen ja hoki: "tsäpän, tsäpän". hoksasin, että juu, japanilainenhan se siinä. mutta kampaajapa tarkoittin, että leikkaa mulle sellaisen, kun siinä sillä naisella. tosin ihmettelin vähän, sillä kuvassa olevalla naisella oli tukkaa puoli metriä pidemmästi kuin mulla.

sitten toisella puolella kampaamoa seisoi pitkä rivi miehiä, joiden tehtävänä oli pestä mun pää ja hieroa hartiat ja hiukset. mikäs siinä. ei sellaista hellyyttä jaeta suomen kähertämöissä.

sitten leikattiin, mutta vähän ja varovasti.

sitten uudelleen pesuun ja hierontaan. ja vielä takaisin peilin eteen, jossa hiukset viimeisteli yksi odottelevista viimeistelijöistä.

kävin ainakin viiden ihmisen käsittelyssä vain yhden hiustenleikkuun takia. eipä ole hongkongissa työttömiä.

tajusin iltana eräänä kotisaunan lauteilla,

että minähän olen pirulauta onnellinen ihminen.

*minulla on työ, johon suhtaudun intohimoisesti.
*minulla on (toistaiseksi) terve ja kaunis lapsi.
*minulla on elämässäni henkilö,
jota voin sanoa paitsi parhaaksi ystäväkseni, myös rakastajakseni.
*vanhempani ovat elossa ja naimisissa keskenään.
*sisarukseni ovat elossa, tärkeitä ja hyvissä väleissä kanssani.
*elän poliittisesti varsin vakaassa valtiossa
ilman pelkoja huonommasta turvallisuudesta.

lisäksi
*toimeentuloni on jotenkuten turvattu muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
*minulla on koulutus, jolla saan töitä jostain koska tahansa.
*olen itse terve.
*sain taas veronpalautusta ruhtinaallisesti.

miten näissä olosuhteissa voi kirjoittaa yhtään vakavasti otettavaa laulua?

terveisiä poikakerholle.
jossain päin reissuillaini kohtasin sen perinteisistä perinteisimmän jukeboksin, jossa soi teitille kunnon musaa.

kahdella eurolla yhdeksän biisiä. tai backseat of the mustang 9 kertaa putkeen.

yhdestä tampereen-reissusta sitten repeää huvia moneksi päiväksi.

muistin nimittäin jutun, jonka vonkalesisareni pauliina kertoi.
kyseenalaista kunniaa lauluntekijälle jälleen. mitenköhän tähän pitäisi suhtautua?

eräs hänen entinen oppilaansa oli mennyt isossa kaupungissa taidemusiikin opiskelijain järjestämiin bileisiin ja oli todistanut siellä seuraavanlaisen tapahtuvaksi (keskustelemassa siis kaksi musiikinopiskelijaa):

- mitä musaa kuunneltais?
- no kuunnellaan vaikka sitä yhtä levyä, mitä ollaan viime aikoina tosi paljon kuunneltu.
- ai sitä feministimusaa?
- joo, just sitä. sitä, jossa sanotaan että vittu.

ja vonkaleen levy oli pantu pyörimään.