Lauluntekijän Lautatarha

niinä päivänä kun raaskii jättää "arvokkaan" ja "rakkaan" pölyssä kelluvan, kirjoja ja muistiinpanoja notkuvan työpöytänsä ja iBookinsa ja lähdettyä hengailemaan ja ystäviä tapaamaan, tuntee lauluntekijä itsensä uudeksi ja raikkaaksi jälleen.

työhuoneella keski-ikäistyminen, persiinleviäminen, tukanhapsottaminen, huonoihoisuus, yöpaitaan24tunninpukeutuminen ja henkinen ummetus kertautuvat. miksi sitten niin harvoin elämä ja ystävät voittavat?

ikuinen dilemma: intohimo vie.

miettikää sitä.

kitarasankari kirjoitti nimmarin:

opettelin tekemään tuulihattuja.

tein kolme taikinaa ennenkuin onnistui täydellisesti: ekat litsahtivat, tokat tulivat liian tummiksi.

ehkä tarvitsen tätäkin taitoa jonakin päivänä. tänään se on turha kyky.

entä mitä teet 45 sentillä kuussa, 5.40 eurolla vuodessa, 54 eurolla kymmenessä vuodessa?

minä laitan kuppiloissa ostetuihin kahvikupposiin helposti 30 euroa kuussa.
parkkimittareihin saman verran.
lehtien irtonumeroihin kympin tai kaksi,
voittamattomiin raha-arpoihin ehkä kympin,
purkkaan varmaan kympin,
punaviiniin takuulla joitakin kymppejä,
hyväntekeväisyyteen ehkä reilun vitosen,
tuoremehuun viistoista (vaikka voisi juoda vettäkin),
surffailuun jonkin kympin,

siis kuussa. eikä siinä vielä kaikki. ja kaikki turhuutta.

kun voisi sentään pelastaa maailman 45 sentillä kuussa.

"ai mitä häh (?!)", kuulen huutonne oitis.

mutta: jos kaikki kehittyneiden maiden kansalaiset antaisivat 0.015 euroa päivässä avustuskassaan, kertyisi vuodesssa 10 miljardia euroa, mikä tarvittaisiin 850 miljoonan kroonisesti aliravitun maailman kansalaisen auttamiseen. maailman nälkä puolittuisi vuoteen 2015 mennessä. uskomatonta!
hetkeksi nukahtanut maailmanparantaja minussa herää.

(näin laski YK ja uutisoi mikäpä muukaan kuin suosikkini tiede-lehti.)

tiede -lehti, tuo kummien uutisten alati sykkivä mätä suonsilmäke, vetää minut taas hiljaiseksi.

tuorein numero nimittäin uutisoi, että USA:n puolustusministeriö kaavaili 1990 kehittävänsä seksipommin.
täh, siis minkä?

no, kemiallisen joukkotuhoaseen, joka rapauttaisi vastustajan seksuaalimoraalin innostamalla sotapojat rietasteleemaan keskenään. huh huh.

eikä siinä vielä kaikki. kenraalit yrittivät kehittää myös aseen, jolla vihollisen sissien henki alkaisi löyhkätä kertakaikkiaan niin pahalta, että heidät helposti erottaisi viattomista siviileistä.

ennen sanottiin, että kaikkea se saksalainen keksii. nykyään pitäisi kai sanoa: kaikkea se jenkkikenraali keksii...

marian virsi -levystä on aivan järjettömän huima määrä ennakkotilauksia, ainakin 105!

tällaista suosiota on vaikea käsittää, vaikka levyn julkaisemiseen on vielä yli kaksi viikkoa. ehkä juttumme sattuu oikeaan saumaan, ehkä promootio on kaikessa hiljaisuudessa alkanut paremmin kuin hyvin, mistäs tuon tietää.

iloinenhan sitä olla pitää, että kelpaa. mutta kai sitä hämmästellä pieni ihminen saa?

himassa työskentelyn luulisi olevan jokalikan unelman:

mutta ei se aina niin auvoista ole. välillä sitä ramppaa huoneesta toiseen ja ihmettelee, millä saisi töitä tehtyä. välillä pakottaa itsensä töihin, mutta niin paljon mukavampi olisi käydä kurkkaamassa meilit. päivällä pitää hakea posti ja syödä lounasta (tarpeet aina loppu - pitää mennä kauppaan...) ja juoda kahvia (ja kuka ***kele taas söi ne suklaakeksit?!)

mutta sitten, kun alkaa sujua, sitten sujuukin kunnolla. syntyy jälkeä ja tulosta.

nyt olisi vaatimattomasti jonossa
yksi jatkotutkintosuunnitelman kirjoittaminen (!),
muutaman tiedekirjan lukeminen,
yhden SKVR:n osan lukeminen ja hahmottamienn,
pari keskeneräistä rallia,
1 (vain) apurahahakemus,
opiskelijoiden harjoitustöiden tarkastelua,
treenaamista,
yhden latinankielisen messutekstin kääntämistä ja ymmärtämistä,
muutamien asioiden meilitse ja puhelimitse selvittelyä,
sekä tietenkin sitä, mitä on jonossa aina: nuotintamista, nuotintamista, nuotintamista...ja se on se, josta aloitetaan. tänäänkin.

vaikka tätä en kyllä kutsuisi niinkään pieneksi asiaksi.

tätä saattaa olla vaikea selittää sellaiselle, jolla ei ole kokemusta ladoista. ei siis noista pohjanmaan heinäsäilyttimistä vaan ihkaoikeista neuvostokieseistä.
pohjalaisissa ladoissa saattaa nimittäin joskus kohdata herkkiäkin hetkiä.

paitsi, että ladan kyydissä väkisinkin herkistyy:
ladalla ajaa onnellinen perhe.

löysin nimittäin erään koulun romukellarista ladataulun. taulu on ehtaa USSR:ää: pehmeäsisuksinen kohokuva, siis upealla tavalla kolmiulotteinen ja kauhtunut. ja kuvassa on lisäksi mies ja nainen, jotka luultavasti alkavat kaivaa hihitellen hinausköyttä takakontista.

olin niin onnellinen. annoin taulun illalla lahjaksi ladakuskille. ei ollut pysyä nahoissaan:
"kyllä nyt on poikakerholaiset kateellisia!"

ketkähän hyväkkäät tätäkin blogia lukevat?

pinserin listan mukaan blogini suosio tulee ja menee, tilaajia (lue: vakituisia seuraajia, jotka ovat pinserin rekisteröityneitä käyttäjiä) on lukumäärässä jotkuvasti 9-12. suosio tulee ja menee.
ilmoittautukaa, lukijat, niin tiedän kenelle täällä bittieetterissä leijuvat sanaseni menevät!

marian virsi on painossa. odotan jännityksellä. 13.3. on odotettavissa juhlalliset julkistamiset.

ja yhtyeeni ilona ja huvina "official websaitti" on nyt valmis, vain viimeinen hieronta puuttuu. käykää tutustumassa ja kommentoimassa ilonajahuvina.comissa .

aina tulee suuri kauhun tunne, kun päästää käsistään jotain niin suurta ja ihmeellistä kuin levyn. tuottajana, säveltäjänä ja esiintyjänä samalla levyllä on ennätys, nyt kauhulla odotan, mitä tulikaan päästettyä maailmalle: marian virsi on masteroitavana.

lue ihmeessä lisää mun webbisivuiltani.

aurinkoisen talvipäivän voi ihan hyvin käyttää nörtteilemällä sisällä.

rakentelen innoissani bändini ilona ja huvinan webbisivuja ja ai ai, että onkin mukavaa ja aikaavievää puuhaa se.

käykää katsomassa ilonajahuvina.comissa ja kommenteeraamassa.
mutta muistakaa, että versio on vasta ensimmäinen, muutoksia tulee takuulla.

voi tätä ihmeen päivää!

lauluntekijän käsiin on tipahtanut avoin työpaikka, jonka todella haluaisin. ensimmäinen ikinä, jonka hakeminen ei tunnu se-ja-samalta, vaan tässä on homma johon sopisin kuin hansikas käteen: elämäntapani, tulevaisuudentoiveeni, ambitioni ja vapaudenkaipuuni lyövät kättä tässä jobissa.

mutta kuinka sitten saisin tuon homman? kehua retostelen hakemuksessa itseni kuplille niin, ettei kukaan katsokaan hakemukseeni päinkään? olen kuivakka ja realistinen: öö-mappiin tuollaiset jääpalikat. olen luova ja iloinen: hullu se on. Mitä teen?

uusin tiede -lehti ällistyttää minua jälleen.

artikkelissa kerrotaan, kuinka rotta se on sellainen epeli, että se ei syö sellaisia ruokia, mitä kukaan muu rotta ei ole ennen syönyt. suoraan sanottuna: mä en tajuu!

kuinka ne rotat sitten ylipäätään syö mitään? jos maailman ensimmäinen rottapopulaatio oli noin viisas, kukaan rotta ei syönyt mitään ja kaikki kuolivat pois. kuitenkin rotta on vissiin maailman yleisin torakkaa isompi elävä.

toisaalta ehkä joka populaatiossa on aina joku huimapää, joka on pioneerina maistanut kaikenlaista.
(meidän omassa pienessä muusikkopopulaatiossamme se on eräs pasunisti, jonka bravuuri kuuluu yleisen kulkutiedon mukaan olevan ranskanperunakeitto).

vai mitä sanotte maailman ensimmäisistä ihmisistä: "nam nam, hyvää, tämä uusi innovaationi kielonmarjakompotti, tulkaa kaikki maistamaan! ai ei kelpaa vai? no syön sitten koko litran itse, siitäs saitte. Nam Nam."