itseni tainnoksiin kuntoilleena, hyvän ja tukevan salaatin lohimedaljogein tempaiseena sekä puolikkaan luomupunkkupullon kumonneena muistan, juuri nyt, kuinka kompastuin omaan ennakkoluuloisuuteeni tänään alkuillasta.
yleensä kuljen kuntoilemaan vanhainkodin sivuitse. tähän syy on yksinkertaisesti se, että paikallinen jumppakerho kokoontuu ja aerobiksali sijaitsee vanhainkodin kellarissa, perinteisentyylisellä askeettisella kellaripunttiksella.
niin tänäänkin. kuljin siitä saman huoneen sivuitse, jossa joka lauantai istuu mukavannäköisessä nojatuolissa vähän huonokuntoisen oloinen vanhus katsomassa taikalaatikkoa. olen aina siitä kulkiessani jotenkin tuntenut omatunnon pistoksen: miksen menisi moikkaamaan tuota vanhaa ja viisasta ihmistä, kun sillä näyttää olevan vähän tylsää? miksi joka viikko kävelen tästä ohi, mutta en edes vilkuta tervehdykseksi?
tänään kävelin siitä kohtaa jotenkin toisessa kulmassa ja näin hämärässä huoneessa vain sen telkkariruudun, mitä huoneessa katsotaan. ette ikinä usko.
mumma katto simpsoneita.
Lauluntekijän Lautatarha
lauantaina, helmikuuta 04, 2006 at 23:23
ennakkoluuloista
Stello heitti kommentin:
84-v. anoppini rakastaa Simpsoneita ja katsoo niitä jopa useammin kuin minä (ja itse olen ollut siis Simpsons-fani ihan alusta asti).
~
heitti kommentin:
Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää ... ja ennakkoluulojakin on monenlaisia ... joskus ns ennakkoluulottomuus saattaa olla sitä suurinta ennakkoluuloisuutta ...
Saattaapa olla, että mumma oli kärrätty katsomaan sitä, mitä telkkarista sattui tulemaan ... itse olen ollut todistamassa sitä, kun vanhukset on kärrätty katselemaan ostoskanavan kauniita ja lihaksikkaita ...
Tietyssä elämän vaiheessa näkökulman
ei enää tarvitsekaan olla Simpsoneissa - eiköhän anneta kaikkien kukkien kukkia!
Ja ihan oikeasti: yhteyden kaipuu on varmasti suurinta juuri vanhusten laitoksissa.
Ettei totuus unohtuisi...
~
© Ilu 2005 // Powered for Blogger and Blogger templates